Traumaperäisten stressioireiden hoitoon on kehitetty viimeisten vuosikymmenten aikana lukuisia psykologisia hoitomuotoja. Parasta tutkimusnäyttöä vaikuttavuudesta sekä aikuisten että lasten ja nuorten hoidossa on kertynyt traumakeskeisistä, laajasti ajateltuna kognitiivisen käyttäytymisterapian periaatteisiin nojaavista lyhyt(psyko)terapioista.1 2 3 4 5 Ne ovat myös useiden maiden hoitosuosituksissa ensisijaisia hoitomuotoja traumaperäisiin stressihäiriöihin. Tällaiset hoitomuodot ovat soveltuvia ja vaikuttavia sekä yksittäisiä traumaattisia tapahtumia kohdanneille että pitkäkestoisesti tai monimuotoisesti traumatisoituneille ihmisille, esimerkiksi lapsuuden kaltoinkohtelua tai sotaa kokeneille.6 7 8 9
Traumakeskeisiä hoitoja yhdistää se, että niissä traumaattiseen tapahtumaan tai tapahtumiin liittyviä muistoja, ajatuksia ja tunteita käsitellään eri tavoin suoraan – niistä esimerkiksi keskustellaan tai kirjoitetaan, niitä työstetään tehtävien ja harjoitusten kautta tai niitä kuvitellaan mielessä. Tällaisia hoitomuotoja ovat muun muassa pitkitetty altistus (PE), traumafokusoitu kognitiivinen käyttäytymisterapia (TF-CBT), kognitiivisen prosessoinnin terapia (CPT), narratiivinen altistusterapia (NET) sekä silmänliikkeillä poisherkistämisen ja uudelleenprosessoinnin terapia (EMDR).
Merkittävään osaan, mutta ei kaikkiin, traumakeskeisistä hoitomuodoista, sisältyy yhtenä elementtinä altistaminen traumamuistoille. Tyypillisesti tämä tarkoittaa sitä, että asiakas palaa mielessään traumaattisesta tapahtumasta hänelle jääneeseen muistoon ja joko kuvittelee sitä, kertoo siitä ääneen tai kirjoittaa siitä yksityiskohtaisesti. Hän saattaa myös kuunnella tuottamaansa kertomusta traumatapahtumasta uudelleen.
Eri hoitomuodot tarjoavat hieman eri selityksiä sille, miksi altistus olisi hyödyllistä. Useimmiten ajatellaan sen kautta kuitenkin tapahtuvan 1) tottumista muiston herättämiin tunteisiin ja ajatuksiin, pelon poisoppimista ja sen huomaamista, että tapahtunutta on mahdollista turvallisesti ajatella, 2) traumamuiston eheytymistä, parempaa järjestäytymistä ja muokkautumista vähemmän pelottavaksi ja hämmentäväksi, enemmän muita tavallisia muistoja muistuttavaksi sekä 3) muiston asettumista paremmin omalle paikalleen aikaan ja paikkaan, jolloin se ei enää tunnu olevan läsnä tässä ja nyt. Tällaisten prosessien seurauksena oireet kuten mieleen tunkeutuvat muistot ja mielikuvat traumasta, varuillaan olon tarve sekä traumamuistuttajien välttely helpottavat.
Kyselytutkimukset osoittavat, että erityisesti altistuksen käyttöön liittyy ammattilaisten mielessä jonkin verran huolia esimerkiksi siitä, että se olisi asiakkaille usein liian raskasta, epäsensitiivistä tai riskialtista.10 11 On totta, että traumaa yksityiskohtaisesti käsiteltäessä hoitotapaamisissa herää usein voimakkaita tunteita kuten ahdistusta ja pelkoa. Joskus asiakkaan olo voi myös tapaamisten välillä olla hoidon alkuvaiheessa tai vaikeimpia asioita käsiteltäessä väliaikaisesti heikompi. Runsas määrä tutkimusta kuitenkin osoittaa, että pidemmällä aikavälillä traumamuiston käsittely on hyödyllistä, asiakkaat sietävät yleensä altistushoitoa hyvin ja voivat keskimäärin sen jälkeen huomattavasti paremmin.12 13 14 15 Altistukseen liittyvät huolet ovat ymmärrettäviä mutta pääosin perusteettomia.10 16 17 18
Myös traumakeskeiset hoidot, jotka eivät sisällä altistusta vaan keskittyvät esimerkiksi traumaan liittyvien ajatusten, uskomusten ja tunteiden käsittelyyn kognitiivisin keinoin, voivat tutkimusten perusteella olla vaikuttavia. Onko juuri altistuksella siis omaa erityistä vaikutusta traumaoireisiin? Jotkut yksittäiset tutkimukset19 ja analyysit7 viittaavat tähän suuntaan. Tuore meta-analyysi ei kuitenkaan havainnut merkitseviä eroja altistukseen keskittyvän ja muunlaisen traumakeskeisen hoidon välillä, vaikka altistushoito olikin ei-traumakeskeistä hoitoa vaikuttavampaa.12 Altistuksen aivan erityinen teho muihin traumaan keskittyviin hoitoelementteihin verrattuna on siis vielä epäselvää. Jatkossa olisikin tärkeää selvittää, kenelle pääosin altistukseen pohjautuva hoito parhaiten sopii tai ketkä siitä eniten hyötyvät, ja kenelle toisaalta muunlainen traumakeskeinen hoito voisi olla sopivampaa.
Selkein tutkimuksesta nouseva viesti on kuitenkin se, että traumakeskeisten hoitojen, sisälsivät ne sitten varsinaista altistusta tai eivät, tulisi tällä hetkellä olla traumaperäisistä oireista kärsivien ihmisten ensisijaista hoitoa. Tutkimusten mukaan aktiivinen traumaperäisten oireiden hoitaminen on paljon vaikuttavampaa kuin niiden jättäminen hoitamatta, ja traumakeskeiset hoitomuodot ovat ainakin hieman ei-traumakeskeisiä hoitomuotoja vaikuttavampia. Jos traumaperäiset oireet ovat jatkuneet jo kuukausia tai vuosia traumatapahtuman tai -tapahtumien jälkeen, traumakeskeistä hoitoa ei myöskään ole syytä viivästää.18 20 21
Traumakeskeisen hoidon saaminen paremmin ja nopeammin saataville olisi tärkeää sekä Suomessa että kansainvälisesti. Liian moni ihminen kärsii yhä traumaperäisistä oireista, jotka saattaisivat hyvin olla näillä olemassa olevilla psykologisilla menetelmillä hoidettavissa.
Samuli Kangaslampi
Psykologian tohtori, tutkija (Tampereen yliopisto)
Suomen psykotraumayhdistyksen hallituksen jäsen