Ukrainan sodan myötä pakolaisuus on tullut taas odottamatta lähemmäksi kaikkia suomalaisiakin. Olemme päivittäin nähneet kuvia pommitetuista taloista ja järkyttyneistä ihmisistä, jotka pakenevat kohti turvallisempaa asuinpaikkaa. Pakolaisiksi muuttuneet ihmiset ovat joutuneet äkkiarvaamatta jättämään kotinsa, omaisuutensa, työnsä, ystäväpiirinsä ja sukulaisensa. Monet läheiset ovat kuolleet tai kadoksissa. Kaikki tuttu ja turvallinen on yhtäkkiä poissa ja tulevaisuus tuntematon ja epävarma.
Näin on ollut meille aikaisemminkin tulleilla pakolaisilla. Esimerkiksi Syyriasta, Irakista tai Afganistanista tulleiden tilanne on ollut hyvin saman kaltainen. He ovat vain tulleet kauempaa ja toisesta kulttuuriympäristöstä.
Näyttää siltä, että kriisitilanteessa hetkellisesti trauma koskettaa kaikkia ja lähes kaikki ovat valmiita tukemaan ja auttamaan pakolaisiksi joutuneita. Näin näytti käyvän myös 2015–16, jolloin Eurooppaan äkillisesti tuli suuri pakolaisaalto pääasiassa Lähi-Idästä. Kun tilanne jotenkin rauhoittui, asia unohtui ja myötätunto hävisi. Pakolaiset nähtiin taas enemmän uhkana ja rasitteena kuin hädässä olevana ihmisryhmänä tai tulevaisuuden resurssina.
Pakolaiset myös muistuttavat kiusallisesti meitä asioista, jotka haluaisimme sulkea mielestämme. Omatkin sotatraumamme ovat jääneet osin käsittelemättä ja saattavat vaikuttaa vielä nykyisinkin esimerkiksi siihen, miten uskallamme puhua arkaluontoisista asioista.
Pakolaiset muistuttavat myös siitä, miten elämä ei koskaan ole täysin hallittavissa, vaikka niin haluamme itsellemme uskotella. Ja että olosuhteet voivat äkillisesti muuttua ympärillämme eri tavoin turvattomiksi. Traumatisoituneiden pakolaisten kohtaaminen järkyttää perusturvallisuudentunnettamme ja se aiheuttaa ahdistusta.
Olen työskennellyt pakolaisten traumatyössä nykyisellä Tays:n Pakolaispsykiatrian poliklinikalla (entinen Tampereen kaupungin Psykiatrian poliklinikka maahanmuuttajille) jo 26 vuotta.
Olen nähnyt monenlaisia vaiheita pakolaisuudessa ja pakolaisiin suhtautumisessa. Aikanaan 90-luvun lopulla entisen Jugoslavian alueen sodat toivat meille paljon pakolaisia, osa heistä tuli suoraan keskitysleireiltä. Sittemmin erityisesti Lähi-Idän alueen sodat ja kriisit ovat johtaneet pakolaisuuteen. Myös Afrikasta ja Kaukoidästä on meille tullut pakolaisia. Kulttuuritaustasta riippumatta traumojen ja pakolaisuuden vaikutukset ihmisten elämään ovat näyttäytyneet hyvin samankaltaisina.
Pakolaiset joutuvat elämään usein pitkään epävarmassa tilanteessa myös siellä, minne ovat paenneet. Monilla epävarmuus oleskelusta uudessa maassa tekee kaiken tulevaisuuden suunnittelun vaikeaksi. Turvapaikanhakijoilla tähän vaikuttavat olennaisesti myös uuden maan viranomaispäätökset, joiden varassa tulevaisuus on. Toisaalla on ikävä entiseen kotimaahan, jossa kaikki oli tuttua. Rasismi ja muu vihamielinen kohtelu tekee myös elämän vaikeaksi uudessa maassa. Traumatisoituneet ihmiset ovat myös hyvin herkkiä reagoimaan ympäristön asennoitumiseen ja ihmisten käyttäytymiseen.
Osalle pakolaisista kehittyy mielenterveyshäiriöitä, kuten PTSD ja masennus. Myös fyysiset sairaudet ovat heillä tavallisia, samoin erilaiset toiminnalliset oireet. Kokemustemme mukaan on tavallista, että pakolaisina tulleilla on vaikeuksia saada apua terveysongelmiinsa. Kielitaidottomuus ja tietämättömyys palveluista vaikeuttaa hoidon etsimistä. Hoitojärjestelmäämme liittyy kynnyksiä, joiden ylittäminen voi pakolaistaustaiselle olla ylivoimaista. Myös hoitohenkilöillä on traumoihin ja erilaiseen kulttuuritaustaan liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja. Tulkin käyttö ei vieläkään usein ole sujuvaa ja yhteisen kielen puuttuminen estää oikeanlaisen avun saamisen.
Viime vuosina on onneksi nämä ongelmat huomattu ja niihin on reagoitu. Erityisesti THL:n koordinoima Paloma-hanke on koonnut ammattilaisia näiden ongelmien ympärille ja tuottanut monenlaista materiaalia mm. opiskelijoille ja ammattilaisille työn tueksi. Paloma-verkosto tullee jatkossakin järjestämään koulutustilaisuuksia ja kokoamaan ihmisiä pakolaisten mielenterveysasioiden ja traumojen pariin. Tuuli-hankkeessa on tuotettu videomateriaalia, joiden avulla traumaan liittyviä asioita voidaan kertoa pakolaisille itselleen ja myös käyttää koulutusmateriaalina. Myös Psykotraumayhdistyksen sivuilta voi löytää pakolaisten traumatyöhön soveltuvaa materiaalia ja yhdistyksen Facebook-sivustolla voi käydä aiheeseen liittyvää keskustelua.
Valitettavasti näyttää siltä, että tulevaisuudessakin sekä Euroopassa että koko maailmassa pakolaisuuteen liittyvä traumatisoituminen tulee olemaan tärkeä osa traumatyötä. Pakolaisten traumatyön osaaminen voi toisaalta tuoda lisäosaamista ja ymmärrystä muuhunkin traumatyöhön. Esimerkiksi Paloma- hankkeessa on nähty, miten tärkeää psyykkisten traumojen huomioiminen on yhteiskunnan eri osa-alueilla, ei pelkästään terveydenhuollossa tai kriisityössä. Inhimillisempi ja paremmin muita ihmisiä huomioiva asennoituminen ja käyttäytyminen voi tehdä kaikkien elämän helpommaksi ja antoisammaksi.
Tapio Halla, erikoislääkäri
Tays, Pakolaispsykiatrian polklinikka
Suomen Psykotraumayhdistyksen hallituksen jäsen